Kevät keikkuen tulevi, Hykari vaappuen etenevi

14.04.2022

Huh! Taas on vierähtänyt kuukausi eteenpäin hankkeessa. Olemme urakoineet hartiavoimin, jotta olemme saaneet sovittua tapaamisia hankealueen paikkakunnille ja kiertäneet näitä lävitse. Viimeiset tapaamiset menivät touko-kesäkuun puolelle, mutta nyt alkaa jo näkyä valoa Keski-Suomen kuntakierroksen loppuun viemisessä. Ainakin ensimmäisen kierroksen osalta.

Koimme hankkeessa tärkeäksi hoitaa ensimmäiset kuntakäynnit kasvokkain (koronatilanteen sallimissa rajoissa), jotta saisimme muodostettua mahdollisimman kokonaisvaltaisen kuvan paikkakunnasta ja sen tilanteesta. Fyysisesti vastakkain keskusteltaessa välittyy niin paljon enempi sanomaa, kuin tietokoneen takaa puhuessa. Samalla saimme kuvaa myös itse paikkakunnasta, kun ajelimme keskustan lävitse ja bongailimme paikallisia erikoisuuksia. Täytyy sanoa, että Keski-Suomessa löytyy todella kauniita pitäjän raitteja!

Osalla paikkakunnista ollaan päästy jo etenemään toiminnan suunnittelemisessa ja kuinka sitä lähdettäisiin organisoimaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken paikallisesta näkökulmasta. Jatketaan töitä hyvässä hengessä ja hanke vaappuu hitaasti mutta tasaisesti eteenpäin kohti tavoitteitaan ikäihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä.

Hyvää pääsiäistä kaikille!