Joulu on mielentila
Viime viikolla Luhangan Martat järjestivät paikallisille ikäihmisille vuoden viimeisen Hykari-tapaamisen pikkujoulujen merkeissä. Tarjolla oli maukasta riisipuuroa sekä tietenkin torttukahvit. Tärkeintä oli kuitenkin lämmin tunnelma ja puheensorina, joka valaisi koko tilan.
Myös Hykari -hankkeen väki sai kutsun pikkujouluihin ja
saavuimmekin paikalle pienen ohjelmanumeron kera. Luimme ikäihmisille Mika
Waltarin kauniin joulutarinan Pienen mustan koiran joulu. Tarinaan kiteytyy kaunis ajatus siitä, että joulu saapuu jokaiselle tavallaan, myös pienelle mustalle koiralle.
Joulu mielletään usein ilon ja yhdessäolon juhlaksi. Se, mikä kullekin meistä joulussa on merkityksellisintä, on kuitenkin yksilöllistä. Yhdelle meistä joulu ei tunnu saapuvan ilman tarkoin puunattuja kaappeja ja juuri pestyjä saunanlauteita. Joku tarvitsee ympärilleen vilinää ja vilskettä kun toinen taas kaipaa omaa rauhaa ja pysähtymistä. Tärkeintä joulussa on kuitenkin mielentila, jolla sen otamme vastaan.
Kuten viime viikkoisessa Hykari-pikkujouluissa saimme todistaa, ihmisten välinen hyväntahtoisuus, toisen auttaminen ja kuunteleminen ovat omiaan jouluisen mielentilan saavuttamiseen. Yksi puhelinsoitto, lyhytkin kohtaaminen rappukäytävässä, silmiin katsominen tai kiitoksen sanominen. Pienet teot ovat usein niitä kaikista merkityksellisimpiä!
Ote Mika Waltarin sadusta Pienen mustan koiran joulu
Kellarin katolla rinnakkain istuivat vanha, viisas tallikissa ja pieni, musta koira. Koira rohkaisi mielensä ja kysyi tallikissalta: "Kuulehan veli, mitä oikeastaan on joulu?"
Silloin vanha Arpinaama hymyili leveästi viiksiinsä ja sanoi ystävällisesti: "Kuulehan pieni koira, joulu on kaikkein parasta maailmassa, sillä silloin ei kukaan sano pahaa sanaa eikä kukaan viskaa toista luudalla, ja hevoset saavat kauroja ja lapsilla on kirkkaat silmät."
"Ahaa - vai niin - jaha", sanoi pieni koira ymmärtäväisesti aivan niinkuin se oli kuullut isäntänsä vastaavan kohteliaasti puhelimessa. Ja samassa sen hyvä, hellä emäntä tuli portaille ja kutsui sitä, ja se juoksi onnellisena häntä läpättäen emäntänsä luokse eikä se enää ollut yksin eikä hylätty, sillä emäntä silitti sitä ja pahoitteli, että se oli joutunut olemaan yksin, ja se suuteli emäntänsä kättä lämpimällä, punaisella kielellään.
Ja sisällä oli kaikki kiiltävää ja puhdasta ja kattokruunut säteilivät, ja metsäisessä kuusessa paloi sata kirkasta kynttilää eikä kukaan sanonut toiselle pahaa sanaa eikä kukaan viskannut toista luudalla, ja lapsilla oli kirkkaat silmät ja kaikki oli juuri niin, kuin vanha Arpinaama oli sanonutkin. Ja pieni koira sai emännältään ihanan, suuren luun, jonka veroista se ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt, ja isännältään se sai kauniin, punaisen kaulanauhan, jonka veroista se ei ollut nähnyt kenelläkään toisella koiralla.
Ja pieni koira oli niin ylpeä, että sen hurja, hellä, musta sydän oli aivan onnesta pakahtumaisillaan. Ja se kääriytyi tyytyväiseksi, mustaksi keräksi emäntänsä jalkoihin ja huokaisi hiljaa ja painoi umpeen hellät, ruskeat silmänsä. Sillä nyt se tiesi, mitä on joulu, ja se tiesi, että koirillakin on joulu, ja se tunsi itsensä hyvin vanhaksi ja viisaaksi ja onnelliseksi koiraksi, vaikka se olikin musta, niin kovasti musta.
Nyt haluamme kiittää kuluneesta vuodesta ja toivottaa rauhallista joulun aikaa sekä onnea tulevalle vuodelle 2024!
T. Hykari -hankkeen väki